Slow Art Galleryn ensimmäinen näyttely avautuu
Slow Art Galleryn ensimmäinen näyttely avautuu 19.5.2025, avajaiset maanantaina 19.5. klo 16:30 – 19:00.
Slow Art Galleryn ensimmäinen näyttelyhaku oli onnistunut. Ensimmäiseen näyttelyyn valikoituivat kolme taiteilijaa taidemaalari Sami Korkiakoski, taidemaalari Hanna Perälä ja keramiikkataiteilija Sanna Rintalaulaja. Näyttelyn lisäksi taiteilijoista julkaistaan mm. henkilöhaastattelut Finnish Art Agencyn sivustolla ja kanavissa, ja heidän kanssaan järjestetään näyttelyn aikana ohjelmaa. Näyttelyn tavoitteena on nostaa esiin kiinnostavia nykytaiteiliijoita teosten takana ja avata yleisölle tarinaa teosten syntymisen ja taiteilijan välillä.
Taiteilija Sami Korkiakoski (s.1978) on valmistunut taiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2013 ja Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2007. Sami asuu ja työskentelee Kuopiossa. Samin maalaustapa on expressiivinen ja hänen teosten maalausprosessi on kehollinen. Abstraktit maalaukset kätkevät sisäänsä aiheita, joita yleisö voi joko nähdä tai olla näkemättä.
Taiteilija Hanna Perälä (s. 1984) on valmistunut taiteen maisteriksi vuonna 2021. Hanna asuu ja työskentelee Helsingissä. Hannan teokset ovat värikkäitä ja muun muassa suuria abstrakteja kukkamaalauksia, jotka tutkivat ihmisen ja luonnon välistä suhdetta.
Keramiikkataiteilija Sanna Rintalaulaja (s.1982) on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta vuonna 2015 ja muotoilijaksi Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutista vuonna 2007. Slow Art Galleryssa häneltä nähdään aaltomaisia ja röyhelömäisiä reliefejä sekä veistoksia, joissa esiintyy kahdenlaista vastakohtaista muotokieltä: valuvaa, pehmeää ja poimuttuvaa sekä jykevää, veistettyä ja kulmikasta.
Myyntinäyttelyssä veistokset ja maalaukset muodostavat kokonaisuuden, jossa viiva herää eloon maalausten pinnoilla ja keramiikan muodoissa. Teoksia yhdistää leikillisyys, voimakkaat värit ja erilaiset pinnat. Materiaalisuus ja teosten prakmaattisuus korostavat katsojalleen taiteen olemassaolon pysyvyyttä, vaikka maailma on kaaoksessa, taiteesta voi löytää lohtua uppoutumalla kauneuden, yksityiskohtien ja muotojen maailmaan.
Slow Art Gallery on vastaisku nopeatempoisten näyttelyjen ja kiireen värittämälle arjelle. Näyttely on esillä kolmen kuukauden ajan ja näyttelyn aikana järjestetään taiteilijatapaamisia ja avoimia ovia. Näyttely on avoinna myös sopimuksesta, ryhmille ja yksityisasiakkaille.
Ammattilais- ja lehdistökahvit maanantaina 19.5.2025 klo 10:00 – 12:00 Taiteilijat haastateltavana ja tavattavissa.
Avajaiset 19.5. klo 16:30 – 19:00 Taiteilijat paikalla avajaisissa!
Osoite: Confidants-studio, Korkeavuorenkatu 2B, F-rappu, summeri 71A, 3 krs.
Laura Köönikkä, laura(at)finnishartagency.com +358 50 533 0509 www.finnishartagency.com
