Finnish Art Agency järjestää uuden APOLLO-mentorointiohjelman 2023 

Finnish Art Agency käynnistää uuden taiteilijoiden suomenkielisen mentorointiohjelman. Ohjelma kestää kuuden kuukauden ajan tammikuusta kesäkuulle 2023. Täydennyskoulutuksessa on mahdollisuus saada käytännön välineitä esimerkiksi omien jumiutuneiden ajatusten, suurilta tuntuvien positiivisten tai pohdituttavien haasteiden kanssa. Osallistujat pystyvät keskittymään heille itselle merkityksellisimpiin ja tärkeisiin aiheisiin ohjatuissa etätyöpajoissa. Työpajoja ohjaa APOLLO-ohjelmassa ratkaisukeskeinen työnohjaaja, certified business coach ja yli 15 vuotta taideasiantuntijan työtä tehnyt Laura Köönikkä. Taiteilijoiden käytännön kysymyksiin, yhteistyötä ja instituutionaalista näkökulmaa avaavat vierailevat asiantuntijat kuraattori Pirkko Siitari ja kuraattori Sanna Karimäki-Nuutinen.

Pirkko Siitari toimi HAMin näyttelypäällikkönä 2016-2022. Siitari on aiemmin johtanut muun muassa Nykytaiteen museo Kiasmaa (2010–2015), jossa hän toimi myös intendenttinä (2008–2010), Keravan taidemuseota (2004–2008) ja Oulun Pohjoista valokuvakeskusta (1990-luvulla). Siitari on myös ollut Suomen valokuvataiteen museon näyttelypäällikkö (1999–2004). Hän on toiminut kuraattorina muun muassa näyttelyissä Sama meri, Helsinki Biennaali (2021), Katharina Grosse, Chill Seeping from the Walls Gets between Us, HAM (2021), Paweł Althamer, I (am), HAM (2019), Nature as a Playground, Valokuvataiteen museo, Seoul (2018), Alfredo Jaar, Kun runous ei riitä, Kiasma (2014) ja ARS11, Kiasma (2011). Hän opiskeli historiaa ja taidehistoriaa Jyväskylän yliopistossa ja taiteen teoriaa Jan van Eyck Akademissa Maastrichtissa Alankomaissa.

Sanna Karimäki-Nuutinen on Seinäjoella asuva kuraattori ja väitöskirjatutkija. Hän on työskennellyt nykytaiteen parissa vuodesta 2010 lähtien kehittäen kuratoriaalista lähestymistapaansa, jossa keskeistä on tavoite taiteen yhteiskunnallisen merkityksen kasvattamiseen. Hän toimii Seinäjoen taidehallia johtavana taidekuraattorina ja on viime vuosina luotsannut Taidehallin uudistusta ja muuttoa uusiin tiloihin taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navettaan. Vuodesta 2021 lähtien hän on työstänyt kulttuuripolitiikan väitöskirjaprojektia Jyväskylän yliopistossa. Väitöksessään hän tutkii nykytaidenäyttelyä yhteiskuntapoliittisena keskustelijana. Karimäki-Nuutisen tausta on kulttuurituotannossa ja yhteiskuntatieteissä. Aiemmin hän on toiminut mm. Seinäjoki Art & Design Week poikkitaiteellisen tapahtumaviikon toisena perustajana ja tuottajana sekä Bothnia Biennalen taiteellisessa työryhmässä.

Vuodesta 2015 asti toteutettu kansainvälinen SHIFT -mentorointi toteutetaan edelleen englanninkielisenä suomenkielisen APOLLO-ohjelman rinnalla. “Omien vahvuuksiensa hahmottaminen ja itsensä ymmärtäminen haastaa osallistujia ja uuden oppimista, joten on tärkeää, että he voivat keskittyä olennaiseen omalla äidinkielellään jos englanninkielinen työskentely tuntuu vieraalta. APOLLO on mahdollisuus antaa itselleen taiteilijana tilaa tutkia haasteitaan suhteessa omaan uraansa ja käytännön tasolla muuttaa asennettaan ja toimintatapojaan omaan työhönsä turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä.”, Laura Köönikkä.

APOLLO sisältää kolme etäkoulutusta Laura Köönikän vetäminen sekä asiantuntijavieraiden tapaamiset, joissa he jakavat omia kokemuksiaan hyvistä alan käytännöistä sekä ideoita ja vinkkejä osallistuvien taiteilijoiden suoriin kysymyksiin. Työpajojen sisällöt keskittyvät ammatillisen itsevarmuuden, oman toimijuuden kestävän kasvun ja kirjoittamisen, sanallistamisen merkityksen tutkimiseen sekä harjoituksiin, jotka tukevat jokaisen omaa muutosta. Valmennus on luottamuksellista, jotta jokainen osallistuja voi puhua ja kysyä uraansa liittyvistä aiheista luottamuksen ilmapiirissä. 

Ohjelman tarkoituksena on toimia taiteellisen työskentelyn tukena, ja tarjota apua taiteilijan urakehitykseen. Osallistujan on mahdollista olla mukana myös molemmissa ohjelmissa.

Molempiin ohjelmiin ilmoittautuminen päättyy vuoden 2022 lopussa ja ohjelmat toteutetaan verkossa. SHIFT -haku englanninkieliseen ohjelmaan hakuun tästä, APOLLO:n haku alkaa 17.11.2022. Lue lisää APOLLO- ohjelmasta ja ilmoittaudu! laura (a) finnishartagency.com
p. 0505330509