Haastattelu OPTIO 6.2.2020
Sen olisi pitänyt olla voitonriemun hetki. Taidekuraattori Laura Köönikän näyttelyehdotus oli valittu trendikkääseen englantilaiseen galleriaan yli 700 ehdotuksen joukosta. Köönikkä seisoi näyttelyn avajaisissa muovinen viinilasi kädessään ja tunsi olonsa tyhjäksi. Hän huomasi ajattelevansa perunoiden myymistä Hakaniemen torilla. Olisiko siinä hänelle sopiva seuraava työ?
Ammatillisen kriisin hetkellä ei lohduttanut edes hohdokas ansioluettelo. Köönikkä oli urallaan jo kuratoinut Venetsian biennaalin Suomen-paviljongin näyttelyn ja Louis Vuittonin taidesäätiön Tokion-näyttelyn, jonka budjetti vastasi monen maakunnallisen taidemuseon koko vuoden määrärahoja. Hän oli johtanut Helsinki Contemporary -galleriaa ja perustanut oman taidealan agentuurin. Gloria-lehti oli hehkuttanut, että monet taiteilijat jonottivat Köönikän asiakkaiksi.
Silti hän mietti, mitä oikeastaan osaa ja kuka siitä välittää.
”Kai se oli jonkinlaista huomatuksi tulemisen tarvetta. Ketään Suomessa ei tuntunut kiinnostavan”, hän sanoo nyt, kaksi ja puoli vuotta myöhemmin.
Uusi missio ei lopulta löytynyt peruna-alalta. Köönikkä on nyt puolet työajastaan Taideyliopiston työelämälehtori, ensimmäinen laatuaan. Hänen tavoitteensa on auttaa tulevia taiteilijoita johtamaan omaa työtään ilman, että pää hajoaa.
Boheemi vai urahai?
Pitääkö meistä kaikista nyt tulla bisnesvelhoja? En halua olla brändätty tuote. Miten käy riippumattomuuden ja uskottavuuden?
Köönikän kehittämä Luova liiketoiminta -opintokokonaisuus on Taideyliopistossa uutta, ja sen huomaa. Kursseille voi osallistua myös avoimen yliopiston kautta, ja moni kokenutkin taiteilija on tullut hakemaan oppia liiketoiminnan kehittämiseen, markkinointiin ja tekijänoikeuksien hallintaan.
Samalla aihe herättää opiskelijoissa ristiriitaisia ajatuksia, kuten Köönikälle kurssien alussa esitetyt kysymykset kertovat. Perinteinen kuva taiteilijasta on henkistynyt boheemi, jolle rahakysymykset ovat kiusallisia, maallisia sivuseikkoja. Mielikuva itseään markkinoivasta urahaista ei ole taideopiskelijoille välttämättä se mieluisin.
”Jostain syystä yrittäjyys kuulostaa monesta taiteilijasta vieraalta, vaikka freelancereina he ovat yrittäjiä”, Köönikkä sanoo.
Uusimman, vielä julkistamattoman Taiteen ja kulttuurin barometrin mukaan vain joka neljäs taiteilija saa yli 90 prosenttia tuloistaan taiteesta. Suurin osa rahoittaa taiteellista työskentelyään muilla töillä, eikä leipä silti ole leveää. Puolella vastaajista tulot ovat alle 20 000 euroa vuodessa. Huhtikuussa 2020 julkistettavaan barometriin tuli 983 vastausta eri alojen taiteilijoilta: kuvataiteilijoilta, muusikoilta, näyttelijöiltä, muotoilijoilta, kirjailijoilta.
Köönikkä uskoo, että paljon nykyistä isompi joukko voisi elättää itsensä taiteella.
”En halua antaa väärää kuvaa, että taiteella menestyminen olisi helppoa, koska ei se ole. Mutta tavoitteeni on avata, miten systeemi toimii, jotta väärinkäsitykset ja ennakkoluulot eivät estäisi yrittämistä.”
Onko sponsorin raha likaista?
Tammikuussa alkoi ensimmäistä kertaa kurssi taiteen sponsoroinnista ja yritysyhteistyöstä. Se on herättänyt kysymyksiä sisältöjen vapaudesta ja taiteilijoiden arvoista.
”Arvostan taiteilijoita siitä, että he haluavat pitää kiinni riippumattomuudesta ja miettivät, miten sponsoriyritysten arvot sopivat omiin arvoihin. Mutta samalla voi pohtia, onko olemassa täysin puhdasta rahaa”, Köönikkä sanoo.
Yrityssponsoreiden ja yksityisten säätiöiden rooli suomalaisen kulttuurin rahoituksessa on viime vuosina korostunut. Kymmenen viime vuoden aikana taiteen ja kulttuurin sponsorirahat ovat kasvaneet vuositasolla 18 miljoonasta 44 miljoonaan euroon. Suomi 100 -juhlavuonna 2017 yritykset käyttivät kulttuurin sponsorointiin 50 miljoonaa euroa, säätiöt 62 miljoonaa.
Taiteen julkisesta tuesta taas iso osa tulee Veikkauksen varoista, joten myös julkisten apurahojen eettisyyden voi perustellusti kyseenalaistaa.
”Ja jostainhan ne säätiöidenkin rahat tulevat. Mitä tiedetään esimerkiksi yksityisten lahjoittajien arvomaailmasta – onko se linjassa taiteilijoiden arvojen kanssa?” Köönikkä sanoo.
Hänen mielestään yrityssponsori ei välttämättä ole yhtään sen arveluttavampi rahoittaja taiteelle.
Vastaavia ennakkoluuloja on murrettavana taiteen markkinoinnista. Köönikkä järjesti viime keväänä Sibelius-Akatemian opiskelijoille työpajan, jossa nuoret muusikot saivat työstää itsestään artistipotretit yhdessä ammattivalokuvaajien kanssa. Köönikän kollega Anu Falck kertoi opiskelijoille King’s Collegessa Lontoossa tekemästään selvityksestä pr-valokuvien merkityksestä klassisessa musiikissa. Lopputulema oli, että vaikka kiinnostusta herättävä julkisivu ei yksinään kanna pitkälle, erityisen hyvä markkinointikuva saattaa avata aloittelevalle muusikolle mahdollisuuksia päästä näyttämään taitojaan.
Työpajan jälkeen opiskelijat totesivat, ettei kuvien ottaminen ollutkaan kiusallista tai teennäistä. Päinvastoin: kuvat saivat heidät näkemään itsensä taiteen ammattilaisina.
Apua itsemyötätunnosta
Köönikkä on itsekin esimerkki siitä, millaista on luovalla työllä eläminen 2020-luvulla: monimuotoista. Hänen lehtorinpestinsä on 50-prosenttinen, ja puolet ajastaan hän työskentelee yrittäjänä perustamansa Finnish Art Agencynkautta. Hän myös opiskelee ratkaisukeskeistä työnohjausta Helsingin yliopistossa ja mentoroi aktiivisesti eri alojen ammattilaisia urakysymyksissä.
Pienen tauon jälkeen hän on löytänyt uuden kipinän myös taidenäyttelyiden suunnitteluun. Maaliskuussa aukeavan Seinäjoen uuden taidehallin avausnäyttely Nice to (finally) meet you! on Köönikän kuratoima.
Urakriisinsä sysäämänä Köönikkä osallistui jokin aika sitten itsemyötätunnon kurssille. Siitä on ollut yllättävän paljon hyötyä lehtorin työssä.
Opiskelijoilla on mahdollisuus varata työelämälehtorilta kahdenkeskisiä mentorointiaikoja. Vaikka Köönikkä on työskennellyt taiteilijoiden kanssa 17 vuotta, hän ei osannut odottaa, miten yksin taideopiskelijat kokevat olevansa vaikeiden tunteidensa kanssa.
”Moni potee riittämättömyyttä, paljastumisen pelkoa ja sellaista katteetonta alemmuutta, että muut tietävät ja osaavat jotain enemmän.”
Taiteen tekeminen on usein yksinäistä puurtamista, joka vaatii epäonnistumisten ja riittämättömyyden tunteen sietämistä. Kun julkisesti jaetaan vain huippuhetket, tulee helposti mielikuva, että muiden elämä on yhtä onnistumisten sarjaa. Siksi Köönikkä kannustaa opiskelijoita puhumaan epävarmuuksistaan avoimemmin toisilleen.
”Monia helpottaa jo sen ymmärtäminen, että muutkin kokevat häpeän ja itsekriittisyyden hetkiä. Jos luulee olevansa ainoa, se voi jumiuttaa luovaa työtä.”
Toinen Köönikän suosittelema lääke on turvavälin pitäminen työhön. Taiteellisen työskentelyn luonteeseen kuuluu, että sitä tehdään koko olemuksella. Työssä onnistumista ei silti kannata pitää ihmisarvon mittarina.
”Jo sana työelämä kertoo sen. Se ei ole koko elämä.”
Kun opiskelija vertailee itseään menestyneeseen kurssikaveriin, Köönikkä kysyy: Tiedätkö, mitä kaikkea hänen menestyksensä on vaatinut? Jos tiedät, olisitko itse valmis samaan?
Hän myöntää olevansa paraskin puhuja, sillä on ollut aikoja, jolloin hän on viettänyt iltoja ja viikonloppuja töissä. Hän on vastannut työpuheluihin Naistenklinikan vuodeosastolta vastasyntynyt vauva sylissään – mutta olennaista on: se ei tuntunut silloin raskaalta.
”Kyse on lopulta itsetuntemuksesta. Mitä tarvitsen ja kaipaan, jotta asiat olisivat hyvin?”
Menestystä voisi vähän juhliakin
Ajatuksen siitä, että titteli ei määritä ihmistä, Köönikkä oppi jo lapsuudenkodissaan. Hän on kasvanut Porissa hitsaajaisän ja kanslistiäidin lapsena, ja varsinkin isä opetti, että kaikki täällä ovat samanlaisia tallaajia. Hienolta kuulostava työ ei tee kenestäkään superihmistä.
Eräs ammatillinen ympyrä sulkeutui keväällä 2016, kun Köönikkä kutsuttiin kuratoimaan suomalaistaiteilijoiden ryhmänäyttely Ruotsiin. Yksi ruotsalaisgallerian työntekijöistä oli porilaislähtöinen taiteilija ja museopedagogi Nina Kerola. Oli osittain hänen ansiotaan, että Köönikkä päätyi taidealalle.
Kun Köönikkä oli pieni, Kerola oli heillä lastenhoitajana. Nuori taideopintoja suunnitteleva hoitaja ruokki Lauran ja hänen isosiskonsa askartelu- ja taiteiluintoa.
”Kerran äiti järkyttyi tullessaan kotiin, kun uudet ikkunaverhot oli leikattu leikkiin mekoiksi. Mutta olimme niin iloisia, ettei hän voinut olla vihainen”, Köönikkä kertoo.
Kerola lähti Ruotsiin Taideakatemiaan opiskelemaan, ja Köönikkä näki, että sellainenkin on mahdollista.
Yli kolme vuosikymmentä myöhemmin, kun taiteilija ja kuraattori kohtasivat yhteisen näyttelyn suunnittelukokouksessa, Kerola tervehti: ”Näytät ihan samalta kuin neljävuotiaana!”
Köönikän saavutuksista esimerkiksi Venetsian biennaalin Aalto-paviljongin näyttelyn kuratoiminen vuonna 2011 kuulostaa hohdokkaalta. Ja olihan se! Mutta kokemukseen sisältyi myös vähemmän ylellisiä hetkiä.
”Se paviljonkihan on pieni puuvaja, jota Aalto ei tarkoittanut pysyväksi ratkaisuksi. Sitten vielä puu kaatui sen läpimädän mörskän päälle kesken näyttelyn.”
Venetsia-kokemuksen kestävin anti oli lopulta se, että Köönikkä tutustui siellä erääseen amerikkalaiseen galleristiin, jonka kanssa syntyi paitsi ammatillinen yhteys myös pysyvä ystävyys.
Vaikka työssä menestymiselle ei Köönikän mielestä pidä panna liikaa painoarvoa, hänestä suomalaiset taiteilijat voisivat opetella iloitsemaan onnistumisistaan nykyistä vapautuneemmin.
”Olen kysynyt taiteilijoilta, miten he juhlistavat onnistumisia. Tyypillinen vastaus on, että hetken voi ajatella, että huh, tämä meni hyvin. Ja sitten vain jatkaa töitä.”
Hän kuuluu Vuoden nuoren taiteilijan valitsijakomiteaan ja sanoo, ettei ole kertaakaan nähnyt, että valitulla nousisi maine ja kunnia hattuun.
”Luin juuri kirjan jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovićista ja mietin, mitä jos taiteessa onnistumisia juhlittaisiin samaan tapaan kuin urheilussa. Molemmissahan on kyse taituruudesta, sitkeästä ponnistelusta ja itsensä voittamisesta. Kyllä sellaisesta saa olla ylpeä.”
Luovan alan yrittäjäksi?
1 Unohda kuulopuheet. ”Mitä on työn konseptointi, mitä brändääminen vaatii? Moni pelko hälvenee, kun selvittää faktat. Kukaan ei ole superihminen, ja mystisiltä vaikuttavista asioista on mahdollista ottaa selvää”, Köönikkä sanoo.
2 Määrittele menestys. ”Selvitä itsellesi, mitä menestyksekäs ura tarkoittaa sinulle. Kyse on itsetuntemuksesta: mikä kenellekin on tärkeää, minkä pitää olla kunnossa, jotta asiat olisivat hyvin. Mieti myös, mitä et ole valmis uhraamaan työn vuoksi.”
3 Älä jumitu myyttiin. ”Taideopiskelijat näkevät työnsä jo aivan eri muodoissa kuin mihin traditio heitä asettaisi. Kaikkia taiteella elämisen muotoja ei ole vielä keksitty.”
Haastattelu: Sanna Sommers/OPTIO
Laura Köönikkä
Kuka: Taidekuraattori, mentori, Finnish Art Agencyn perustaja ja Taideyliopiston työelämälehtori
Syntynyt: Porissa 1980
Koulutus: Filosofian maisteri, Jyväskylän yliopisto 2007
Ura: Porin ja Tampereen taidemuseoissa asiantuntijana 2003–2010, Näyttelyvaihtokeskus Framen taiteellinen muutosjohtaja 2010–2011, kuratoinut kymmeniä näyttelyjä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Irlannissa, Englannissa, Tanskassa ja Japanissa
Perhe: Puoliso ja 7-vuotias poika
Harrastukset: Lukeminen, voimaharjoittelu, hotjooga, uinti, luonnossa liikkuminen, ystävät ja jutteleminen
Ajankohtaista: Kuratoi maaliskuussa 2020 avautuvan Seinäjoen uuden taidehallin avausnäyttelyn sekä Hyvinkään taidemuseon uuden ohjelman avausnäyttelyksi lokakuussa avautuvan englantilaisen Liz Westin näyttelyn. Konsultoi Hotelli Tornin taideuudistusta ja Ammattiliitto Pron uudistuvaa taideohjelmaa.