“Jos haluaa kontrolloida lopputulosta täysin, kannattaa valita joku muu materiaali keramiikan sijaan.” Haastattelussa keramiikkataiteilija Sanna Rintalaulaja

Kuva: Ninni West

Sanna Rintalaulaja on yksi Finnish Art Agencyn uuden Slow Art Gallery-yhteistyöhön valituista taiteilijoista. Slow Art Galleryn tavoitteena on näyttelyn lisäksi kertoa taiteilijoista, heidän ajatuksistaan ja maailmastaan sekä nostaa esiin aiheita, jotka tänä päivänä kannattelevat luovaa työtä. 

“Päädyin työskentelemään keramiikan parissa, koska kaipasin materiaalia, johon saan suoran kontaktin käsillä tekemisen kautta. Savi on loppumattoman monipuolinen materiaali, joka taipuu moneen ja on raakamuodossaan mukavan maanläheinen ja koruton lähtöpiste työskentelylle. Saveen ja teoksiin on leivottu mukaan myös elämän tärkeät tapahtumat ja niihin liittyvät tunteet. Taiteilijuutta ei voi erottaa muusta persoonasta. Taide on yhtälailla selviytymiskeino. Tunnen olevani eniten oma itseni työssäni, kun uppoudun täysin ja ajantajun menettäen saven työstämiseen, lasittamiseen tai ideoimiseen. Tällaiset prosessit eivät ole täysin sanallistettavissa, joka on hienokin asia, silloin tekemisessä säilyy tietty taianomaisuus.”, Sanna Rintalaulaja. 

Miksi olet taiteilija? 
“Se on persoonani syvimmissä kerroksissa, ollut lapsesta lähtien. Se oli tapani olla maailmassa jo ennen taidealan koulutustani.”

Moni tuskailee taiteen “ymmärtämisen” kanssa. Pitääkö jokaista teosta osata tutkia ja tulkita? Miten oppisimme puhumaan taiteesta ilman osaamisen tai tietämisen pelkoa?
“Toivoisin, että päästäisiin irti ajatuksesta ja paineesta, että taidetta pitäisi ymmärtää tai tulkita tietyllä tavalla. Taidetta voi katsoa ja siitä voi nauttia myös ilman taustatietoja, omista lähtökohdista käsin. Ei ole olemassa oikeaa tapaa katsoa tai ajatella, pitää hyväksyä se, että taide saattaa herättää enemmän kysymyksiä kuin se antaa vastauksia. Mitä enemmän taidetta katsoo ja kokee, sitä enemmän se alkaa avautua, joten sen maailmaan on myös mahdollista päästä sisälle, jos haluaa.”

Mitä taide merkitsee sinulle? 
“Se on elämäni tärkeimpiä asioita, osa ihmisyyttäni. Sen lisäksi, että minulle on välttämätöntä tehdä itse taidetta, nautin suuresti muiden tekemästä taiteesta, se tuo lohtua, iloa ja oivalluksia. Muuton jälkeen koti tuntuu kodilta vasta, kun oma ja muiden tekemä taide on esillä taidekirjojen lisäksi. En halua kuvitellakaan maailmaa, jossa ei voisi käydä taidenäyttelyissä. Voisin helposti käyttää kaikki rahani muiden tekemän taiteen keräämiseen.”

Mitä toivoisit, että taiteesi voisi välittää ihmisille?
“Taiteeni katsojalla on valta kokea ja ajatella mitä haluaa. Toivon, ettei taiteeni olisi mitäänsanomatonta tai kylmää.”

Miten suhtaudut epäonnistumisiin tai siihen, kun työ ei mene suunnitelmien mukaan?
“Jokainen keramiikan parissa työskentelevä tietää, että epäonnistumiset kuuluvat asiaan. Jos haluaa kontrolloida lopputulosta täysin, kannattaa valita joku muu materiaali keramiikan sijaan. Uunista voi tulla ulos sekä hyvässä että pahassa jotain muuta kuin odotti, joskus “virhe” voi tuottaa uuden oivalluksen tai tekemisen suunnan. Erilaisista näyttely- ja apurahahakemuksista saattaa tulla hylsyjä, mutta ei voi kuin jatkaa yrittämistä. Taiteen tekeminen on kovaa työtä.”

Kuinka tärkeä osa intuitiolla on työskentelyssäsi?
“Hyvin suuri, koska työskentelen materiaalilähtöisesti, kuuntelen ja tunnustelen mihin savi taipuu. Luonnostelen ja suunnittelen, mutta toisinaan käteni ajattelevat pidemmälle kuin aivoni ja lopputulos voi yllättää. Alkuajatuksesta ei kannata pitää orjallisesti kiinni, vaan antaa materiaalin viedä.”

Millainen on sinun suhteesi saveen – mitä se sinulle edustaa tai tarjoaa, mitä mikään muu ei?
“Materiaalina se varmasti jollakin tasolla liittyy lapsuuteeni ja nuoruuteeni maalla, savipeltojen ympäröimänä. Savi edustaa loppumattomia mahdollisuuksia toteuttaa itseäni, en usko että elinikäni riittää sen eri puolien tutkimiseen. Olen työstänyt hyvin monia materiaaleja hopeasta kirjottuun paperiin, mutta savi tuntuu hyvältä, koska saan siihen suoran kontaktin käsien kautta. Taianomaista on myös keramiikan tekoon kuuluva yllätyksellisyys, joka liittyy kemiallisiin reaktioihin ja polttoprosesseihin. Joka kerta on yhtä jännittävää nähdä, mitä uunista tulee ulos, sillä lasitteet vaihtavat poltossa väriä.”

Mistä unelmoit taiteilijana? 
“Taidelan arvostuksen kasvusta sekä taiteilijoiden taloudellisen aseman parantumisesta Suomessa. Toivoisin voivani keskittyä enemmän taiteelliseen tekemiseen, taiteilijan työhön liittyvän epävarmuuden ja muun toiminnan kuten hakemusten kirjoittamisen, roudaamisen ja valokuvaamisen sijaan. Haaveilen myös uusista upeista näyttelymahdollisuuksista Suomessa ja kansainvälisesti. Toivon taiteeni löytävän uusiin koteihin, kokoelmiin ja julkitiloihin. Kasvatan teosteni mittakaavaa pikku hiljaa. Pieni mittakaava liittyy korumuotoilijataustaani, mutta on myös aikataulu- ja resurssikysymys. Koostan isompiakin teoksia pienistä osista. Haaveilen monumentaalisen kokoisista teoksista ja tänä vuonna valmistuikin isoin 9-osainen keramiikkateokseni.”

Kiitos Sanna.

Haastattelijana kuraattori, Finnish Art Agencyn perustaja Laura Köönikkä. Slow Art Gallery myyntinäyttely avoinna sopimuksesta, varaa oma aikasi laura(at)finnishartagency.com tai +358 50 533 0509. Seuraava kaikille avoimet ovet näyttelyyn Helsinki-päivänä 12.6. Tervetuloa! Slow Art Gallery Confidants-studiolla, Korkeavuorenkatu 2 B, F-rappu, 3kerros.

Deep Green, 2024.